Blogi

Gneissi

Hei. Olen pitkään pohtinut miten esitellä luovaa ulosantiamme. Keskustelumme bändin sisällä musiikista ja siihen liittyvistä konsepteista ovat usein varsin korkealentoisia. Koemme, että olemme onnistuneet tyydyttävästi tiivistämään monia ideoita musiikissamme, mutta toimivan kontekstin tarjoaminen uudelle kuulijalle on osoittautunut hankalaksi. Tästä syystä kirjoitan tätä tekstiä.

On luontevaa yrittää kuvailla musiikkia sen ottaman muodon, genren, avulla. Gneissin kohdalla tämä usein aiheuttaa vain turhautumista sillä ajattelen musiikkimme olevan jotain tämän paradigman ulkopuolella. Genre onkin usein määräytynyt tarpeen mukaan; mikäli haluamme hilpeätä musiikkia soitamme ehkä humppaa, mikäli synkistellä, saatamme soittaa jotakin lähempänä black metallia. Kriitikko esittäisi tätä pohjana kritiikilleen, sillä pastissinkaltaisen musiikkimme kuvailu puhtaasti näiden genrejen esteettisillä ehdoilla asettaa meidät epäsuotuisaan asemaan. Uskon kuitenkin, että tämä vapautuminen musiikin dogmaattisista lainalaisuuksista tarjoaa hedelmällisen maaperän jollekin uudelle ja mielenkiintoiselle asialle. Tämä ’jokin’ on kuitenkin osoittautunut luonteeltaan limaiseksi ankeriaaksi, joka vaatii turhauttavan monta sanaa tukevan otteen varmistamiseksi. Olisi helppo osoittaa sormella valmista opastintaulua ja sanoa ”tämä on se mitä tarkoitan”. Olisi yhtä lailla helppoa lyödä maahan uusi kyltti ja siirtyä osoittamaan sitä, mutta on vaikeampaa hylätä tuo vanhanaikainen ajattelu. Tätä vaikeutta lisää se se, että musiikissamme toistuu tietty itseviittauksen taso, joka entisestään hämmentää tuotantoomme perehtymättömiä henkilöitä. Tarkoituksenani ei ole sulkea ihmisiä ulos hämmentämällä. Päinvastoin haluan kutsua ihmiset mukaan sisäpiiriimme. Käymme seuraavissa julkaisuissa läpi tähänastiset julkaisumme ja näiden mukanaan tuomat aikakaudet antaaksemme perustelut niiden syntyyn. Toivomme, että lähdet mukaan kanssamme tälle matkalle.

Levyt voikin kuunnella kronologisessa järjestyksessä ja nähdä tietyn kehityksen

-Aliisa

Gnenesis EP (2018)

”Keijo sai just viime kuussa kymppitonnin provikkaa”. Innostunut ääni jatkoi kertomusta uudesta työpaikastaan. Firman strategiana oli soitella muistisairaille vanhuksille tyrkyttäen heille vitamiinien vuositilausta. Siinä me seisoimme, Sokoksen pysähtyneessä kassajonossa. En tiedä tunnen tätä ihmistä tarpeeksi hyvin kutsuakseni häntä kaverikseni, mutta tästä huolimatta tämä oli hymyissä suin tunnustanut minulle juuri yhden suurimmista mahdollisista sosiaalisista synneistä. En tiennyt mitä sanoa. Ei kuittia, kiitos. Poistuin paikalta.

Myöhemmin illalla istuin sängyllä ja soitin kitaraa. Tulin keksineeksi hölmöltä kuulostavan riffin. Ensin naurahdin, mutta soitettuani sen muutaman kerran aloin pitämään siitä. Se kuulosti siltä kuin Primus soittaisi Muumi-musiikkia. Se ei ollut ”coolia”, ei välttämättä edes sosiaalisesti hyväksyttävää, mutta riffin ristiriitaisuudessa oli mielestäni jotain voimakasta. En ollut saanut aiempaa tapahtumaa pois mielestäni ja ajattelin, että ehkä jos tekisin aiheesta kappaleen, saisin asian saatettua lepoon. En tajunnut, että tämä ajatus johtaisi Gneissin syntymiseen.
En halunnut kuvailla tapahtunutta konkreettisesti, vaan keskittyä siihen mikä minua järkytti. En järkyttynyt pelkästään siitä ahneudesta, itsekeskeisyydestä ja täydestä moraalittomuudesta, joka vaaditaan vanhusten hyväksi käyttämiseen. Järkytyin siitä, ettei tämä ihminen ymmärtänyt hävetä. Kertaakaan tämän ihmisen mieleen ei juolahtanut kysyä ”onko tämä oikein?”. Se geeni näytti puuttuvan kokonaan. En tiedä mistä sain päähäni Monsanton. En ollut tuolloin, enkä ole vieläkään yksityiskohtaisesti perillä kyseisen yrityksen toiminnasta. Olin kuullut Agentti Oranssista ja sen seurauksena syntyneistä epämuodostuneista lapsista. Ajattelin vain, että tarina asianajajasta huolettomasti ajamassa moraalittoman yrityksen asiaa tuntui tiivistävän ajatuksiani hyvin ja Monsanto tuntui helpolta kohteelta

Äänitin ja julkaisin kappaleen. Jo ensimmäisistä saamistani palautteista tajusin, että kappaletta inhottiin, suorastaan halveksuttiin. Kaverini pitivät sitä erittäin huonona vitsinä. Kun yritin kasata bändiä, ketään ei kiinnostanut. Yllätyin palautteesta. Itse olin ylpeä kappaleesta, siinä tiivistyi jotain mielenkiintoista.

-Aliisa